Haihdut jo hienosti,
vienosti
kiertäen,
mieltäsi hiertäen
kävelet pois.

Toivoen että
ei sataisi vettä,
viima ei viiltäisi,
sieluusi kiitäisi
- mukavaa ois.

Lumetta luomillesi
hiuksistasi tippuu vesi.
Pilvet mustat kerääntyneet
taivaallesi on.
Kauneutta kuorellesi -
Huoleton, ja huomenesi
vesisateen hämärtämä,
olet onneton.

Toivoisitko maailmaasi
jonkun joka arvailisi
missä vika on,
miksi suru loputon
mieltäs vaivaa?

Missä on se hän,
joka ystävän
kantaa viittaa,
sinustakin piittaa
ja hautansa itse kaivaa?

Huumetta huomenelle,
sielu pois ja salaiselle,
minne ovat menneet
ystäväsi nuo?
Nuoruutta mielellesi,
kuumaa mokkaa kielellesi
niin raukka hoitaa
murheensakin tuo.

Hän jossain on nyt,
kauaksi eksynyt,
jossain on muualla,
toisen taivaan alla
matkustaa.

Sinä itse pois olet,
silmäs hälle suljet
ja taakse ikuisuuden
jätät rakkauden uuden
itkemään.

Happoa vanhoihin
avohaavoihin.
Sirpaleita sielulle
mustuneellekin.
"Kuoleman korento,
mikset, lennä jo?"
toivot itse hukkuvasi
niin kuin hänkin.

 

Originaalikommentit: "Tarinan takana on tarina, jota ei koskaan kirjoitettu. Ehkä se on Severus, ehkä se on joku muu kroonisen yksinäisyyden syndroomasta karsivä. Hienoista fiksausta odotettavissa ehkä huomenna, jos muistan vielä mitä piti korjailla. Nimittäin täytyy nyt suoria unten maille huomisten kyläreissujen aikaisen ajankohdan vuoksi."

Korjailin sitä nyt vähän. Toisen kappaleen neljäs säe tuntuu turhalta, mutta olkoon nyt siinä. Ihmiset osaavat kuvitella runon myös ilman sitä. Koska tämä soi päässäni laulun lailla, laitan tämän myös veisukategooriaan. Oikeastaan pidän tästä jotenkin kieroutuneesti, tai sitten se johtuu univajeesta.