Ja otsikkoni ovat tosi söpösti randomeita.

Muutan osoitteeseen myrkyllinen.blogit.fi
kaikkine runoiluineni ja kuulumisineni.

Älä unohda sarjakuvablogia.
korvenkulkija.sarjakuvablogit.com

Hyvää talvilomaa, taitaa olla sitä aikaa että se on ellei nyt niin lähiaikoina. Tällä on lähiaikoina, kymppiviikolla olisi tarkoitus laiskotella ja miettiä mitä tehdä lomalla.

Nostalagia

Oudossa valossa kuljen
minäkin ja silmäin suljen
nähdessäni kylmän
kolkon huomisen.

Outo valo, silmän piina
askeleitaan viitoitti viina
kun hän olohuoneeseeni
kylmänä käveli.


Oli katossa keltainen hehkulamppu
ja ovessa messinkipostiluukku ja
sydämessäni pullollinen

nostalagiaa.

Oli keittiön seinällä peltirumpu
ja vaatekaapissa veteraaniheijastin
ja eteisen matolla koiran oksennusta naapurin kengänpohjasta.


Me istuimme edessä sohvan,
sohvapöydällä. Me katsoimme
televisiosta voittoa
Tiina Lillakin.

Me luulimme että nyt on vielä
kaheksankytluku mutta mitä siitä,
oli kirppikseltä ostettuna
muovivarjostin - kattolamppuun.

Oli katossa keltainen hehkulamppu
ja ovessa messinkipostiluukku ja
sydämessäni pullollinen

nostalagiaa.

Oli keittiön seinällä peltirumpu
ja vaatekaapissa veteraaniheijastin
ja eteisen matolla koiran oksennusta naapurin kengistä.

Ja vaatekaapissa naula, johon
ulko-oven avain oli jäänyt,
se tipahti pohjalle kaapin,
mustaan maihariisi

kun sohvapöydällä luimme
me teeveeopasta ja juorulehteä.
Pakastimesta loppui patteri ja
jäätelö suli pahvilaatikkoon.

On katossa energiansäästölamppu
ja ovessa metallipostiluukku ja
sydämessäni pullollinen

tuskaa ja valkeaa.

On keittiön seinällä lasten piirros
ja vaatekaapissa kurakinttaita
ja eteisen matolla oksennusta kuopuksen huulilta.

On katossa energiansäästölamppu
ja kaikki näkyy oudossa valossa.
On katossa energiansäästölamppu
ja valoisuus kuulostaa omituiselta.
On katossa energiansäästölamppu
olemmehan maailman pelastajia.
On katossa keltainen hehkulamppu
ja sydämessäni pullollinen nostalagiaa
taas viikonloppuna.

Perheellisen elämässä voi jäädä kaipaamaan vanhoja hyviä aikoja. Miten olisi lyriikat siitä?

Toimittajana palloilu sen kun jatkuu. Googletellaan jänniä juttuja, nauretaan vanhoille valokuville joissa näytän idiootille - saparot ja etuhiukset vain eivät sovi minulle! - ja harrastamme muuta sivistävää. Teimme myös gallup-kyselyn ja muuta sellaista. Ei oikein inspaa mikään taaskaan. Mutta minulla on ihmisille hienoja uutisia: (niin hienoja, että capsia on pakko raiskata)

SKANNERITULISKANNERITULISKANNERITULI!

Niin että taiteet ovat back in business. Excellent.

Kamera hajosi, skanneri ei ole saapunut ja kotona on liikaa sarjakuvia jotka vaativat päästä nettiin. Notta Kkkl:ää kytänneet, elekää nyt peljästykö. Takatalavi ei ole kyllästynyt sarjakuvablogeiluun, aloittanut taukoa eikä toistaiseksi kuollut. Se ei vain halua rikkoa uljasta aikajärjestystä joten se joutuu odottamaan että joko kamera korjataan  tai skanneri saapuu - viimeksi mainittu tapahtunee ennemmin. Siihen asti tavatkaamme tämän ulottuvuuden parissa.

Ei tarvitse muistuttaa että tausta on simmuntappo, olen huomannut sen jo.

Minulla oli jotain hemaisevan hienoa asiaakin, mutta unohdin. Se johtuu aivojen vajavaisesta toiminnasta ja lentsusta ja muista elämääni sulostuttavista asioista. Pää on täynnä kaikenlaista ja ei mitään - mikä soppa siitä syntyykään.

Lähetään pois nyt, jooko, eikä kirjoiteta enää.

Montakaan ei heitä
ei useampaa yksinäistä,
unohdettua, kadotettua
takaperoismaailmaansa.
Ei useampaa juurikaan
heitä saata ollakaan,
näin luulin kunnes vastaan
astui enempi kuin kuvatakaan
taisin silloin.

Astuin matkaan myrskyilloin
silloin puserossain suru.
Matka oli karu, viimaa
väistelin kun kulki kuru.
Henkäyksissä viinaa
haistoin kapakoita kierrellessä
kulauksen myös maistoin.

Ehtoona sinä yksin jäin
ja lähdin kauas maata päin
enkä tiennyt lain
että kiiruhtain
myös toinen lähtisi
samaan suuntaan
kohti ehkä omaa Kuutaan.

Se toinen oli matkaaja musta
joka haikailla pelastusta
saattanut ei, vaikka ehkäpä
oli hänellä sydäntä jäljellä
ja rakkautta, se hukkaan
heitettyä mutta
silti roihuna leiskuvaista.

Mutta kolmaskin oli ja
muutaman tovin
seurasin häntä,
hän lyhyenläntä
oli ja tuoksahti
pastilleille hengeltänsä.
Mutta häneltä puuttui
mieli ja terävä kieli,
joten kauaa en viitsinyt jatkaa.

Ja neljäskin vielä ol
samalla tiellä, tämä
tällä kertaa eksyksissä
omalta oli vain reitiltänsä
ja pian löysi myös
tiensä oman ja
laivansa aavalta
mereltä soman ja
miehistön kauempaa
Tortugasta.

Minulta saunastain
puuttui viel vasta,
kun koivikon ohi
kuljeskelin ja lauluja
hilpeitä viheltelin.
"Tuo laulusi minua
muistuttaa jostain,
ehkäpä maasta
ja ahdingostain,
ehkäpä ilosta
jota en muista
tai lapsuuskotini
omenapuista,"

sanoi viides matkustaja
tällä kertaa kauempana
asustellut, vaellellut,
monta mutkaa kuljeskellut.
"Voi, saattaa olla," sanoin
hälle kuin vanhahkolle
ystävälle, jonka tuntenut
olisin aina, myös lakoonisena
lauantaina. "Mutta voi kai
olla niinkin että, lauluni on
sadevettä, joka huuhtoi
ikkunaasi - tai on vain
vanha kukkavaasi."

"Kukkaruukuista tiedä en,
niistä vähät välittäen
olen kuljeskellut jo matkaa
tovin mutta seutua tätä
en tunne kovin," hän
vastasi verkalleen,
naurahtain kertaalleen
nojaten sillan kaiteeseen.
"Minä opastaa saatan,
täällä asunut olen,
kyljessä joka talon
näen tuttujen oven!"

"Sinä noita olet, sen arvannenkin,
julkeasti kysellenkin
sen saada olisin selville voinut
mutta minulta riistit jo vaivan sen."
"Anteeksi nyt, jos valehtelen,
mutta minua ette tunnekaan -
kuinka noidaksi saatat haastaakaan?"
Minä lausuin ja tuimalta näytin
ja koivun vihdoilla sylini täytin,
kätteni riuskoja otteita käytin.

"Sinä noitien sukua olet, aivan
kuten sanottu selvää ottaman vaivan
riistit jo minulta kertomalla
asuneesi tämän taivaan alla.
Katsos, neitiseni, ehkä tiedä ette
 - jos väitätte niin, te valehtelette -
mutta luonut olette taivaan sen
ja kaiken näkemän katseiden."

"Te hupakko vieras," sanoin minä
ja häntä pidin omituisna
mutta aivan miesnä muina
hän vain jatkoi virnistystään.
"Ehkäpä, tai sentään ehken,"
hän vastasi vain - häntä
katsoin tähti silmäkulmassain.

"Minä noita kyllä, oikeassa
olette, vieras, olettamassa
ja saattanut luoda tämän maan
mutta mitä odotattekaan,
sitä en minä tee, en ole palvelualtis!"
huudahdin ja pitkin vitsaksin
kiersin koivun visat vastaksi ja
sitten askelsin vieraan viereen
aivan kahvilan oven pieleen - siihen
olimme matkustaneet.

"Sinä tiedätkin varmaan, miksi täällä
olen ja miksi tällä säällä?" hän
lausahti katsahtain rantaan taivaan
ja huomaten sateen pilvet harmaat.
"Minä säästä tiedän - se mieleni on
ja myrskyni vie sinut ahdinkohon,
mutta myrskyä nosta en
ainakaan vielä - vaan silloin kun
matkustat jäisellä tiellä, kaukana siellä.
Täällä kulkusi syytä kuitenkaan
en lähteä uskalla arvaamaan
etkä suostune minulle kertomaan."

Siihen herrani tyytyä saisi.
"Jos olisi ei matkain tässä,
kuka sitten rakentaisi
runon jota riimittämässä
olet, noita, parhaillasi?"
sanoi mysteeri huulillansa.
Ahaa, tämä on ansa,
mietin.

"Minä loitsuja teen, mutta
riimin vartta en punoa
osaa tai sanan partta
suustani noru ei
milloinkaan, ei koskaan
kuuna koittonakaan
eikä kun illan hämärä saa."
"Se harmi on, sillä
sanat taidat!"
"Olkoon niin sitten
asian laidat,
jos vierasherra niin
haluaa."

"Se kiinni siitä laisinkaan
ei taida, taida ollakaan,
vaan siitä tahtooko
shamaani herätä,
ajatuksiaan
aamuisin kerätä,"
sanoi jo sulkahattuinen
herra ja olipa oikeassakin,
kerran.

Lattialta laulu kantoi,
ääni ärsyttävä antoi
ajattelemisen aiheen
runosielunaisen arkeen.
"Perkele! Myöhässä!"
huusi akka ja heti oli
kiirehtimässä ja ehti kuin
ehtikin bussiin.

Ja tämähän on kesken, mutta kirjoittaja lähtee nukkumaan.
//edit. Nyt ei siltä tunnu. Sain vain yhden säkeistön tehtyä.

Ps. tämä jatkuu vielä melko pitkästi joten lopusta tai henkilöistä ei kannata sanoa mitään olennaista vielä.

Merkonomi

Sinä olet vielä ystäväni
Sinä minua ymmärrät
Talletat ajatukseni
Syvällä sydämelläsi

Sinä minua opetit
Kerran opetit rakastamaan
Opetit mitä on täydellisyys
Mitä on palata takaisin

Sinä valkeakultainen Jumalatar
Runoniekan ensilempi
Sinä sulavakulkuinen kaunotar
Ja rakkauden puhdas henki
Sinä muusani mustan henkiin saat ja
Kaikesta kaunista teet
Kanssasi tahdon maailman
Nähdä ja niin myös teen

Tasapainosi maailmain kannattaa
Olet onneksi hyvin vakaa
Silmiähivelevän hienokas ja
veden lailla niin vapaa

Sinä yhäkin olet ystäväni
Ja piirtelet maailmaani
Sanoiksi virkkaat aatteheni
Ja tarut ja muistot ja haaveet

Eikä uskoa kukaan voisi
Mitä päivällein aina teet
Kyllä olet maailmani
Muuttui tuulet taikka veet

Sinä valkeakultainen jumalatar,
Runoniekan ensilempi
Sinä sulavakulkuinen kaunotar
Ja rakkauden puhdas henki
Sinä muusani mustan henkiin saat ja
Kaikesta kaunista teet
Kanssasi tahdon maailman
Nähdä ja niin myös teen

Se kertoilee valkoisesta kynästä jossa on kullanvärisiä yksityiskohtia. Koillis-Sähkön 40-vuotispäivän kunniaksi teetetystä kynästä joka on uljain mustekynä jonka olen ikinä omistanut. Iltainspis iski ja oli pakko vääntää laulu tästäkin. On se jännää tuo elämä, eittämäti.

Vihreä

Joskus. Vain joskus
Kaikki tuntuu painottomalta
Kuin voisi leijua
Vaaksan taikka kaksi maan pinnasta

Joskus. Vain joskus
Kaipaamaan hän minut sitä saa
Oloa kuin painovoimaa
Olisi ei ollenkaan

Olisi hauskaa

Silloin tällöin lentää tahtoisin
Kantapäihin kasvakoon kahvikupin siivet
Kerran vielä liitää saankin lailla
Pistepirkon
Lailla lempiäisen punaisen
Vaikka olen vihreä

Silloin, silloin ennen
En tiennyt hänen olevan sellainen
En tiennyt minun olevan tällainen
Enkä paljon muutakaan

Nyt kaikki on selkeää
Taas eikä seuraa henkevää
Minusta saa vieläkään
Ja joskus vieläkin tahdon
Olon helpon sen, kuin silloin,
Kuin silloin

Oli niin hauskaa

Silloin tällöin lentää tahtoisin
Kantapäihin kasvakoon kahvikupin siivet
Kerran vielä liitää saankin lailla
Pistepirkon
Lailla lempiäisen punaisen
Vaikka olen vihreä

Nyt olen joku muu ja silti enemmän
Itseni kuin koskaan, kuin koskaan
Nyt jotain kaipaisin, mutta
myöntää sitä voisi en ollenkaan

Silloin tällöin lentää tahtoisin
Teemamukin siivin valkoisin
Kerran vielä liitää saankin
Lailla lempiäisen punaisen

Mutta nyt on aika olla vihreä
Nyt on aika olla vihreä

Tässäpä tällaiset lyriikat. Inspiroiduin illalla. Ruokottomien Tosikkojen kipaleella lienee ollut osuutta asiaan. Sanoja saa yrittää muuten analysoidakin koska niillä on joku jännä tai vähemmän jännä merkitys jonka joku Sherlock saattaa tajuta - tai sitten ei. Sen verran hämärä tästä tuli kaiken maailman siipikahvikuppeineen.